Kurkimäen Kuntoilijat

Kurkimäen Kuntoilijat ry on kuopiolainen paikallinen liikuntaseura, joka tarjoaa liikuntamahdollisuuksia kyläläisille ja muillekin lähiseutujen asukkaille. Liikuntapaikkana toimii Kurkimäen koulun liikuntasali. Kurkimäen Kuntoilijat osallistuu myös erilaisiin tapahtumiin, kerää varoja talkootyönä ja haluaa kehittää kylän toimintaa yhdessä muiden yhdistysten ja toimijoiden kanssa.
Liikunta edistää terveyttä ja hyvinvointia. Lasten ja nuorten liikunnan tärkeä tavoite on lisäksi motoristen ja oppimisen taitojen sekä siten myös itsetunnon kehittyminen.

 

Seuramme perustettiin  31.3.1947 opettaja Tyyne Nuutisen johdolla. Jäseninä oli tuolloin 20 voimistelijaa ja nimenä oli Kurkimäen Naisvoimistelijat. Kattojärjestönä toimi silloin Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto (SNLL).

Seura sai nimen Kurkimäen Kuntoilijat v. 1996. Sitä ennen Kurkimäen Naisvoimistelijat muuttui välillä Kurkimäen Kisaksi, Kurkimäen Kisattariksi ja jälleen Kurkimäen Naisvoimistelijoiksi.
Seuran historia on ollut vaiherikas ja toimintaa on kehitetty ajan myötä kuhunkin aikakauteensa sopivaksi kyläläisten ja muiden lähiseudun asukkaiden hyväksi. Seura on pyrkinyt tarjoamaan mukavia liikuntahetkiä omalla kylällä rinnakkain toisen seuran Kurkimäen Kisan kanssa. Alkuaikojen kansantanhuryhmistä ryhmätarjonta muuttui monipuolisemmaksi viimeistään 1980- ja 1990- luvuilla. Tarjolle tuli mm. äiti-lapsijumppaa, koululaisten liikuntakerhoja, lentopalloa ja avantouintia. 1990- luvulla miehet otettiin aktiivisesti mukaan. Tuolloin miehet mm.kuntonyrkkeilivät ja jumppasivat venytellen.


Kurkimäki sai koululle uuden liikuntasalin v.2002. Tuolloin päästiin nauttimaan isommasta ja nykyaikaisesta salitilasta koulun pienen ja ahtaaksi käyneen vanhan liikuntasalin ja ulkotilaliikunnan jälkeen.